Menen huoneeseeni ja suljen oven rauhassa. Istun sängylleni ja huokaan raskaasti. Heitän laukkuni nurkkaan ja asetun makuulle. Suljen silmäni. Nukahdan. Unessani näen isän. Sen tummatukkaisen miehen jota äitini rakasti. Hän ottaa minut syliin ja halaa minua. Tunnen hänen lämmön ja rakkauden. Tulee pimeää. Mua pelottaa. Se pimeys on äiti. Isä pelästyy ja jättää mut tuon kammotuksen luo. Säpsähdän hereille ja huomaan että kello on puoli kaksi. Nousen ylös ja menen keittiöön. Äiti on nukahtanut koneen ääreen. Sammutan koneen ja siirrän sen pois äidin edestä. Yritän herättää äitiä mutta tämä vaan mumisee jotain. Jätän sen siihen. Menen kylpyhuoneeseen. Peseydyn. Sen jälkeen tunnen puhtauden ja tunnen kuinka kaikki paineet olisivat poissa.
Katson peiliin. Näen siinä itseni. Se on hyvin ilmiselvää että ihminen näkee peilistään itsensä. Minä uskon siihen että jokainen voi josku säikähtää omaa peilikuvaansa. Minä vain en haluaisi katsella tuota saatanan palvojaa. Vittuilevaa paskaa joka vain uskoo sitä mitä päälleppäin näkyy. Haluaisin vain olla rauhassa. Kesäkin tulee kohta ja toivon että näkisin Janin pian. Kaipaan häntä suuresti.
Uskon siihen että voisin saada rauhan siihen että
Menen huoneeseeni ja puen päälleni yö asuni. Silmäni ovat hyvin raskaat. Se paine tulee takaisin. Onneksi tänään on sunnuntai, joten voin rauhassa nukkua pitkään. Äiti kuitenkin herää puolen päivän aikaan. Otan mp3-soittimeni. Pistän sieltä soimaan Ed Sheeranin Small Bump-biisin ja nukahdan.
Aamulla tunnen oloni levänneeksi. Mutta kunnes kuulen äitini puhuvan olohuoneessa, paineet tulevat taas. Se kivi joka on ollut harteillani kauan, ei lähde. Menen olohuoneeseen, siellä istuu suunnileen saman ikäinen mies kuin äiti. Näen miehen takaa päin. Äiti huutaa hänelle. Miksi? Onko hän joku tuttu? Kuka hän on? Onko se isä? Menen eteen päin. Katson miestä silmät suurina kunnes lyön varpaani tuolin jalkaan ja kiljahdan.
"Ai saatanan!!" huudan. Mies kääntyy ja hymyilee minulle. Tunnistan tuon hymyn. Se on minun hymyni. Se on isä. Katson isää hetken shokissa, kunnes hymyilen takaisin.
"Onko se minun tyttöni?" Isä kysyy ja nousee seisomaan. Hän halaa minua. Huomaan että minulla on sydän. En ole koskaan huomannut sitä. Halaan isää lujaa. Alan itkeä. Kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Isän paidan olkapää kastuu kyynelistäni. Rakastan sinua isä. Miksi minä en sano sitä ääneen.
"Rakastan sinua!" sanon ja rutistan isää lujempaa.
"Niin minäkin sinua rakas tyttäreni" isä sanoo antaen suukon päälaelleni.
jatkuu.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti