"Elämä 16 vuotiaan silmistä" 4.osa

Katson isää surullisena. Miksi hänkin? Luulin että hän on puolellani. Jani ei ole kuin kaksi vuotta vanhempi mua. No ainakin saan syyn siihen miksi vihata isääkin. Olen vihdoin löytänyt itelle ihmisen joka on tärkeämpi kuin ystävä. Se kielletään minulta. Onnellisuus. Se on kielletty tässä saatanan perheessä. Miks mun äiti ei oo esim niinku Siirin äiti. Kiltti ja kuinnioittava. No se on myös pappi, joten. Mutta ois kivaa jos olis rajoitteita. Et saa muuttaa poikaystäväsi luokse jos et mene naimisiin. Et saa tehdä mitään. Se olisi aika kivaa. Saan tehdä kaikkea, mutta jos tulisin esimerkiksi raskaaksi, mut heitettäis varmaan johonki helvettiin. Jani kunnioittaa mua. Me jutellaan suunnilleen päivittäin.
"Niin?" kysyn rauhallisesti. He kumpikin katsovat minua vihaisesti. "Sä oot liian nuori sellaselle jätkälle. 18 vuotta" isä pudistelee päätään. Mitä sä siinä määrät mua? Sä et oo ollu mun elämässä sitä kymmentä vuotta, sä et mua määräile. "En oo, se on mua kaks vuotta vanhempi!" sanon korottaen ääntäni. Jatkan huutamalla
"Sä et oo ollu täällä, sä et oo kasvattanu mua, ei oo kyllä äitikään. Mä oon kasvattanu itte itteni. Jani on ainut ihminen joka ymmärtää mua" kyyneleet tulevat nyt. Ne tulee ja alkaa turvottamaan silmiäni "Mä haluun pois täältä. Mä luulin et sä, isä oot mulle niinku oikee isä. Mutta sähän oot just sellanen niinku kaikki sano. Sairas ja säälimätön!!" Juoksen huoneeseeni ja menen sänkyyni itkemään. Toivoisin että olisin taas maalla, siellä aurinkoisella niityllä, Janin kanssa. Olenkohan rakastunut? En kait, olen, en, olen.

"Voit uskoa, mutta et tiedä.."

"The life is so hard to explain..."